Avainsana: kirkkohaudat

EAA 2019 (osa I): Viikinkiajan tutkimuksen kysymyksiä ja historiallisten hautojen tutkimusetiikkaa

Ulla Moilanen Vuosittainen European Association of Archaeologists –konferenssi järjestettiin syyskuussa 2019 Bernissä, Sveitsissä. Konferenssiin oli jälleen kokoontunut satoja arkeologeja keskustelemaan eri aiheista. Perinteiseen tapaan esitelmäsessiot olivat toistensa kanssa päällekkäisiä, joten niiden joukosta […]

Arvioi tämä:

Kirja-arvostelu: Muumiot puhuvat

Ulla Moilanen Muumiot puhuvat on ensimmäinen suomalainen populaaritietokirja, jossa käsitellään perusteellisesti Suomen kirkkomuumioita ja suomalaista muumiotutkimusta. Teos perustuu Tiina Väreen vuonna 2017 valmistuneeseen väitöskirjaan, jossa tutkittiin Keminmaan kirkon lattian alle haudatun kirkkoherra […]

Arvioi tämä:

Väitöstutkimus kertoo kasvien hautauskäytöstä Oulun seudulla 1600-1800-luvuilla

Annemari Tranberg väitteli Oulun yliopistossa 25.5.2018 aiheesta Ympäristön ja ihmisen suhteen muuttuminen Perämeren rannikolla varhaismodernina aikana: Makrofossiilitutkimus kasvien käytöstä muuttuvassa maailmassa. Tutkimuksessa tarkasteltiin kasvien erilaisia käyttötapoja sekä ympäristön muokkaamista Perämeren itärannikolla 1600-1800-luvuilla. […]

Arvioi tämä: