Nina Maaranen & Joanna Töyräänvuori
Viimeisen kolmen kuukauden aikana olemme julkaisseet kirjoituksia karanteenitoimista niin Suomen kuin länsimaiden historiassa. Kirjalliset lähteet karanteeneista ja niiden vaikutuksista tautiepidemioiden hillitsemiseen yltävät kuitenkin vielä tätäkin kauemmas historiaan – ainakin muinaiseen Mesopotamiaan noin 4000 vuoden taakse. Eufrat-joen rannalla sijainneen Marin kaupungin hallitsija Zimri-Lim oli diplomaattimatkalla saadessaan tiedon palatsissaan leviävästä taudista, joka tunnettiin nimellä simmum (Neufeld 1986: 53–66). Kaupungissa levinneestä taudista ja sen aiheuttamista toimenpiteistä on jäänyt tietoa useissa savitauluille kirjoitetuissa kirjeissä. Kaupungin kirjeenvaihto on myös ollut niin hyvin arkistoitu, että tekstien perusteella on mahdollista muodostaa aikajana tapahtumien kulusta. Tässä kirjoituksessa esittelemme kuningas Zimri-Limin kirjeenvaihtoa tautiepidemian ja ilmeisen onnistuneiden karanteenitoimien tiimoilta.
Muinaisen Marin rauniokumpu Tell Hariri sijaitsee nykyisen Syyrian alueella lähellä Abu Kamalin kaupunkia. Kaupungin rauniot löydettiin ranskalaisten arkeologien ja Pariisin Louvre-museon toimesta vuonna 1933. Varhaisin asutus on ajoitettu noin 7000 vuoden taakse, jolloin kaupunki kuului sumerilaisten kaupunkivaltioiden verkostoon, mutta merkittäväksi keskukseksi Marin kaupunki nousi vasta noin 3000 ennen ajanlaskun alkua eli niin kutsutulla amorilaisten kuningaskuntien kaudella. Sen sijainti antoi sille oivallisen aseman kaupankäyntikeskuksena niin sisämaan kuin itäisen Välimeren rannikon välillä. Zimri-Limin aikana kaupunki oli myös poliittisesti keskeinen, sillä kuningas oli solminut diplomaattisen avioliiton aikansa suurkuninkaan, Aleppon Yarim-Limin tyttären Šibtun kanssa. Zimri-Lim oli myös hyvissä väleissä eteläisen naapurinsa Babylonin hallitsijan Hammurapin kanssa ja vaikka Hammurapi on nykyihmiselle kuuluisan lakikokoelmansa vuoksi kollegaansa tunnetumpi, oli Zimri-Lim aikanaan Hammurapia mahtavampi hallitsija – appiukostaan puhumattakaan (Sasson 1998: 453).
Marin kirjeenvaihto
Noin 1800–1700 eaa. Mariin rakennettiin Zimri-Limin toimesta jättimäinen palatsi, josta on laskettu noin 300 huonetta ja jonka seiniä koristivat värikkäät seinämaalaukset. Palatsissa asui kuningasperheen lisäksi kokonainen hovi työntekijöitä ja se oli ajan tapaan jaettu erikseen naisten ja miesten puoleen, kuningattaren hallitessa omaa hoviaan. Marista löydettiin myös runsaasti savitauluille kirjoitettuja kirjeitä. Marin kirjeenvaihto koostuu noin 25 000 tekstistä, joiden sisältö on pääasiassa hovin kirjeenvaihtoa sekä valtakunnan sisällä että muiden ajan kuningaskuntien kanssa. Erityisen osan kirjeenvaihdosta muodostavat kuninkaan ja kuningattaren toisilleen lähettämät viestit. Hyvin säilyneet kirjeet on kirjoitettu nuolenpäämerkeillä akkadin kielellä, vaikka nimistöstä on päätelty marilaisten puhuneen esimerkiksi heprealle ja aramealle sukua olevaa länsiseemiläistä murretta (Heimpel 2003: 23).
Kirjeenvaihdossa esiintyvällä akkadin simmum-sanalla on vaikuttanut olleen useampi eri merkitys. Se on yhtäältä viitannut ihotautiin, joka on aiheuttanut silmin nähtävän paiseen tai haavauman. Toisinaan sitä on myös käytetty yleisemmin muun muassa kirousteksteissä vakavan sairauden aiheuttajana. (Feber 2004: 120–121). Marin kirjeenvaihdossa sanalla kuitenkin vaikutetaan viittaavan ylipäänsä vakavaan tartuntatautiin. Jopa ilman tietoutta bakteereista, muinaiset mesopotamialaiset olivat tietoisia tiettyjen sairauksien tarttumisvaarasta. Sairastumista pidettiin kuitenkin jumalan rangaistuksena (Farber 2004: 122). Yleisin teksteissä mainittu tartuntataudin nimitys on ’jumalan käsi’, jonka uskottiin kurittavan kansalaisia.
Muinainen epidemia: jumalan käsi kurittaa marilaisia
Marin kirjeenvaihdossa on useita sairauksista kertovia tekstejä, mutta varsinaisesta simmum-epidemiasta kertovia tekstejä on seitsemän kappaletta. Ensimmäisessä tautia koskevassa kirjeessä (ARM 26:259) Laum-niminen hovimies kirjoittaa Zimri-Limille: ”Liittyen ’jumalan kalvamiseen’, josta herrani kirjoitti minulle aikaisemmin: Tuttulin kaupungissa on sairastapauksia. Kuolemaa on vain harvakseltaan. Dunnussa, Lasqumin alapuolella on ruumisröykkiö. Kahden päivän aikana noin 20 miestä sotavarustuksesta oli menehtynyt. Dunnulaiset poistuivat kaupungistaan ja menivät Lasqumin vuorille. Dunnun lähistöllä Muban ja Manuhatan voivat hyvin. Dunnu itse on sairauden lyömä. Marissa on kaikki hyvin, maa voi hyvin.”
Kirje on kirjoitettu kuninkaalle Marista käsin tämän oltua diplomaattisella matkalla jossain pääkaupunkinsa ulkopuolella. Kirjeessä mainittu Tuttulin kaupunki oli Marin pohjoisrajalla ja Dunnun linnoitus sijaitsi tästä jonkin verran etelään, nykyisen Raqqan kaupungin kaakkoispuolella. Tästä voidaan päätellä, että tauti sai alkunsa jossain pohjoisessa, kenties Marin rajojen ulkopuolella, ja teki nopeaan tahtiin matkaa etelään pitkin Eufrat-joen vartta. Ensimmäinen paikka, joka kärsi sairaudesta vakavasti oli sotilasvaruskunta. Sotilaat olivat paenneet tautia kaupungista vuorille. Hoviherra kuitenkin yritti rauhoitella kuningastaan: tauti ei ole iskenyt ainakaan vielä pääkaupunkiin. Ehkä pääkaupunki jopa säästyisi.
Seuraavassa kirjeessä (ARM 26:261) Ikšud-Appašu-niminen hovimies kirjoittaa kuninkaalleen: ”Herrani kirjoitti minulle taannoin matkaani koskien. Herrani tietää, että en mielelläni lykkää matkoja. Matka tapahtuu aikataulun mukaan. Herrani antoi minulle selkeät ohjeet liittyen veneisiin ja olin läsnä kaikkina kolmena päivänä, kun niitä korjattiin ja silloin sain polttavan kuumeen. Olen sairastunut. En tohdi tulla tapaamaan herraani. Lisäksi: jumala levitti tartuntatautia Zurubbanissa. Se ei ole vielä talttunut. Herrani on tiedettävä tämä: nyt hän levittää sitä myös Zapadissa!”
Tauti yltyy!
Kirjeessä mainitut Zurubban ja Zapad olivat jo paljon Dunnua lähempänä Zimri-Limin pääkaupunkia, eteläjuoksuun ensimmäisessä kirjeessä mainitusta Tuttulista. Kirjoittaja on selvästi kauhuissaan taudin leviämisestä ja pelkää sen myös iskevän pian pääkaupunkiin. Tauti kuitenkin viimein iski myös pääkaupunkiin ja kuninkaan palatsiin. Taudin kulku siellä ei ole aivan selvä, mutta kirjeen ARM 26:263 mukaan kaupungissa oli ruumiskasa ja eräs sairas mies ’suli’ sen jälkeen, kun häntä oli kosketettu. Tämän tekstin tarkoitus ei ole selvä.
Joka tapauksessa nimetön virkamies kertoo, miten tämä kosketuksesta sulanut mies oli haudattu ja manaajat sekä kulttilaulajat olivat puhdistaneet kaupungin tirum-kuun 14. päivänä. Tämän jälkeen jumala oli heltynyt Marin kaupungille. Toisessa kirjeessä (ARM 26:265), joka pääasiassa koskee verotusta, kerrotaan lopuksi: ”’Jumalan käsi’ on väistynyt. Palatsi voi hyvin. Asukkaiden keskuudessa oli monia kuolemantapauksia: kutojanaisten, vankiloiden, maanviljelijöiden [7 riviä puuttuu]”.
Kirjeissä on myös jonkin verran informaatiota koskien sitä, miten tautiin varauduttiin. Kirje Sammetar-nimiseltä mieheltä kuninkaalleen (ARM 26:276) on rikkonainen, mutta ainakin siinä sanotaan: ”Jonkin aikaa sitten, kun herrani oli Zurubbanissa, lähetin Dari-[…]n herrani luokse. Hän on minua hoitava lääkäri, joka sanoi minulle: ’Jos et lähde talostasi ulos niiden kahden päivän aikana … (tauti) on huipussaan … jumala ei kosketa sinua ja saat elää.’ Näin lääkäri sanoi minulle. Koskien Diritumin uhreja… [14 puuttuvaa riviä]”.
Tämän kirjeen perusteella vaikuttaisi siltä, että marilaislääkärin ohje epidemian taltuttamiseksi oli sama kuin nykyisillä lääkäreillä: sosiaalinen etäisyys. Taudin itämisaika oli ilmeisen lyhyt, joten vaikka tauti oli tarttuva ja ilmeisen tappava, se kuitenkin sammui nopeasti. Oman aikansa huippuepidemiologi, jonka nimi ei valitettavasti ole kokonaan säilynyt, lähetettiin henkilökohtaisesti Zimri-Limin luokse ohjeistamaan tätä siitä, miten epidemialta voitaisiin selvitä. Asiantuntijoilla ei kuitenkaan edes muinaisina aikoina ollut yksimielisyyttä siitä, miten tautia tuli hoitaa. Kirjeessä ARM 26:273 kuninkaan pääneuvonantaja Ibal-Pi-El kirjoittaa kuninkaalleen: ”Hammurapin palvelija Iškur-Mansum kirjoitti omalle kuninkaalleen ’Kasviöljyä ei laiteta sairaiden päälle, eivätkä he tee sairaille mieliksi’. Näin Iškur-Mansum kirjoitti herralleen.”
Karanteenin keksiminen ja tautihuipusta takaisin arkeen
Kuningas kuitenkin kuunteli lääkäreitään. Zimri-Limin kunigatar Šibtu välittää kirjeessään (ARM 10:129) kuninkaan käskyn: ”Olen kuullut, että (vedenkantajalla) Nannalla on simmum-tauti. Hän toimii palatsissa monessa tehtävässä ja moni nainen saattaa saada häneltä tartunnan. Määrää niin, että kukaan ei juo siitä astiasta, mistä hän juo, eikä kukaan istu siinä tuolissa, missä hän istuu, eikä kukaan nuku siinä sängyssä, missä hän nukkuu. Hän älköön tartuttako muihin sitä tautia!” Zimri-Limin hovilääkärit siis elleivät suorastaan keksineet karanteenia, ovat ainakin ensimmäisiä karanteenin käyttäjiä, joista on kirjallista historiallista todistusaineistoa.
Jotain Marissa selvästi tehtiin oikein. Edellä mainitun hoviherran Laumin seuraava kuninkaalleen lähettämä kulkutautiin liittyvä kirje (ARM 26:260) on paljon edellisiä pidempi, joten siitä on tässä käännetty vain tautiin liittyvät osat: ”’Jumalan käsi’ on väistynyt Eufratin rannalta, eikä se levittänyt enempää tautia. Missä ennen kymmenen tai viisi miestä kuoli päivässä, nyt vain yksi mies kuolee päivän aikana ’jumalan käteen’. Jumala on tehnyt rauhan. Luin ennusmerkkejä liittyen ruumiiden hautaamiseen ja kirjoitan niistä herralleni raportin, kunhan olen saanut tämän viestin matkalle.”
Tämän kirjeen perusteella vaikuttaa siltä, että tauti oli hellittämässä. Kuolleiden määrä väheni pikkuhiljaa. Tauti oli voitettu. Loppuosa pitkästä kirjeestä käsittelee kiistaa rahtilaivoista Marin ja Eufratin eteläjuoksun kaupunkien välillä, sillä Marin laivojen ei annettu joko rantautua tai poistua satamasta asfalttilastin kanssa. Tapauksen liittyminen epidemiaan on epäselvää, mutta olisi järkeenkäypää, että myös muissa kaupungeissa olisi tehty toimia tartuntataudin hillitsemiseksi.
Vuosituhansien välimatkasta huolimatta simmum-tautiin suhtautuminen kuulostanee kaikista hyvin tutulta – vähättely, paniikki, eristäytyminen ja lukuisat hoito-ohjeet näkyvät myös vuoden 2020 jälkeen ajanlaskun alun koronavirusepidemiaa käsittelevissä kirjoituksissa. Neljätuhatta vuotta Marin epidemian jälkeen eristäytyminen ja hyvä hygienia ovat edelleen tehokkaimpia keinoja tarttuvien tautien taltuttamiseksi.
———
Nina Maaranen on Bournemouthin yliopiston tohtoritutkija. Joanna Töyräänvuori on teologian tohtori ja opettaa Helsingin yliopistossa.
Kirjallisuus
Durand, J.-M. (2006) Les premiers Médecins en Mésopotamie: l’exemple de Mari. Comptes rendus des séances de l’Académie des Inscriptions et Belles-Lettres 150-4, 1827–1834.
Farber, W. (2004) How to Marry a Disease: Epidemics, Contagion, and Magic Ritual against the ‘Hand of the Ghost’. H. F. J. Horstmanshoff & al (toim.), Magic and Rationality in Ancient Near Eastern and Graeco-roman Medicine. Leiden: Brill.
Geller, M. J. (2015) Ancient Babylonian Medicine: Theory and Practice. Lontoo: John Wiley & Sons.
Heimpel, W. (2003) Letters to the King of Mari: A New Translation, with Historical Introduction, Notes, and Commentary. Winona Lake, IN: Eisenbrauns.
Neufeld, E. (1986) The Earliest Document of a Case of Contagious Disease in Mesopotamia (Mari Tablet ARM X, 129). Journal of the Ancient Near Eastern Society 18, 53–66.
Sasson, J. (1998) The King and I: A Mari King in Changing Perceptions. The Journal of the American Oriental Society 118/4, 453–470.
KALMISTOPIIRI 